• Aromaterapian ABC,  Yleistä

    DIY allergiatesti

    Eteeriset öljyt ja niiden käyttö lisääntyy vuosi vuodelta, myös Suomessa. Eteerisiä öljyjä lisätään myös yhä enemmän ihonhoitotuotteisiin (tuoksuina sekä myös niiden vaikuttavian ominaisuuksiensa vuoksi). On hienoa nähdä, kuinka luonnonkosmetiikan osuus kasvaa – mutta samalla myös hajusteallergioiden määrä valitettavasti nousee. Lehdissä näkyy yhä useammin varoituksia eteerisistä öljyistä ja niiden käytöstä iholla. Kannattaa kuitenkin muistaa, että allergiset reaktiot ei aina tarvitse johtua eteerisistä öljyistä vaan myös synteettiset lisäaineet voivat laukaista reaktion. Oksidatiivisilla ainejohdannaisilla (= hapettuneilla, johtuen esim. väärästä säilytyksestä) tai torjunta-ainejäämillä (varsinkin sitrusöljyissä tai laimennukseen käytettävissä kasviöljyissä) voi myös olla ärsyttävä tai allergeeninen vaikutus. Tiedetään myös, että esim. hieronnan jälkeen voi esiintyä reaktioita vaatteissa olevien kemikaalien tai synteettisten kuitujen kanssa. Useat tällaiset…

    Kommentit pois päältä artikkelissa DIY allergiatesti
  • Yleistä

    Lisää allergeenimerkintöjä kosmeettisiin tuotteisiin – EU-uudistus 07/2023

    Euroopan unionin virallinen lehti julkaisi 26. heinäkuuta 2023 (EU) 2023/1545 asetuksen (EY) N:o 1223/2009 kosmeettisten valmisteiden hajusteallergeenien merkintöjen muuttamisesta. Uudella asetuksella otetaan käyttöön 56 uutta hajusteallergeenia. Tämä tapahtuu kosmetiikka-asetuksen liitteeseen III tehtävillä uusilla/muutetuilla nimikkeillä. Nimikkeet on merkittävä tuotteeseen, jos niiden pitoisuus on yli 0,001 prosenttia iholle jätettävissä tuotteissa (rinse on) ja yli 0,01 prosenttia poishuuhdeltavissa (rinse off) tuotteissa. Merkinnät suoritetaan ainesosaluettelon kautta, joka vastaa jo olemassa olevia merkintävaatimuksia. Laajennettua merkintävaatimusta sovelletaan myös suureen määrään eteerisiä öljyjä (luonnollisia uutteita), esimerkiksi näihin eteerisiin öljyihin: Atlas seetri (Cedrus atlantica) Bergamotti (Citrus bergamia) Eukalyptus Kaneli (mm. Cinnamomum zeylanicum) Laventeli (Lavandula angustifolia, Lavandula officinalis) Makea appelsiini (Citrus sinensis) Neilikka (Syzygium aromaticum) Neroli (Citrus aurantium flos)…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Lisää allergeenimerkintöjä kosmeettisiin tuotteisiin – EU-uudistus 07/2023