Yleistä

Nuku ja muista paremmin

Nukuitko hyvin? Tehokkaana uuteen päivään?

Miltä tuntuisi, jos nukutun yön jälkeen meillä olisi yli kaksisataa prosenttia enemmän muistia? Kyllä, se on mahdollista, kun tuoksutat luonnollisesti yön aikana – asiasta tehtiin vuonna 2023 tieteellinen tutkimus, johon osallistui 60-85 vuotiaita terveitä aikuisia.

Valittuina tuoksuina käytettiin luonnollisia eteerisiä öljyjä yksittäin, ei tuoksusekoituksina. Valittavana olivat mm. appelsiini, eukalyptus, laventeli tai piparminttu.

Öinen tuoksutus ei todellakaan häiritse untamme, päinvastoin.

Se johtuu siitä, että hajuaistilla ei ole yhteyttä unikeskukseen. Hajuaistimme lähettää hajutiedot suoraan aivojen limbiseen järjestelmään – tämä sisältää muistia, muistoja sekä tunteita.

Tuoksutuksessa ylipäätään on tärkeää, että tarjoamme nenällemme vaihtuvasti erilaisia tuoksuja. Jos tarjoamme nenällemme aina yhtä, samaa tuoksua, se “kyllästyy” ja tuoksu menettää ärsytyksensä hajuaivoille.

Miten valita “se” oikea tuoksu. Ensimmäinen ohje on, että tuoksun pitää tuntua nenään mukavalta. Suosittelen ottamaan yhteyttä aromaneuvojaan tai aromaterapeuttiin, heidän kanssaan se “oikea” tuoksu löytyy ja samalla vasta-aiheet kartoitetaan pois.

Jos Sinä et tiedä, keneen voisit ottaa yhteyttä, lähetä minulle henkilökohtainen viesti niin etsin sinulle kouluttamani aromaneuvojan tai aromaterapeutin läheltäsi.

Tuoksuvia unia,

Päivi

PS. koko tutkimuksen voit lukea netissä: “Overnight olfactory enrichment using an odorant diffuser improves memory and modifies the uncinate fasciculus in older adults”